AURINKOMATKAT 2007 - 2011
​
Matkaopas - Kiertomatkaopas-Kohdepäällikkö

Matkaoppaan työ oli monipuolista ja vaihtelevaa. Tehtäviin kuului erilaisia asiakaspalvelun muotoja, kuten palvelutoimisto ja hotellitapaamiset, retkiopastukset, lentokenttäkuljetukset sekä päivystyspuhelin. Toimistotyö, etenkin kohdepäällikön ja kiertomatkaoppaan tehtävissä sisälsi varauksien ja rahaliikenteen hoidon lisäksi suunnittelu ja organisointi tehtäviä sekä tietoliikenteen ylläpitoa ja tapaamisia Suomen pääkonttorin sekä paikallisten yhteistyökumppanien kanssa.
Tämä työ kehitti monenlaisia taitoja, tietynlaista rohkeutta ja heittäytymiskykyä. Asiakaspalvelutaidot, joustavuus ja sopeutuvaisuus, ongelmanratkaisukyky, itsenäinen työote, vastuun kanto- ja paineensietokyky kasvoivat. Tutuksi tuli myös englannin puhuminen työkielenä, eri kulttuurien ja tapojen sisäistäminen ja kansainväliset työyhteisöt jotka olivat yksi työn suurimpia rikkauksia.
Pyrin jatkuvasti hakeutumaan kulttuurisesti ja historiallisesti merkittäviin työkohteisiin ja koen olevani onnekas saatuani johtaa retkiä mm. Kiellettyyn kaupunkiin, Kiinan muurille, Angkorin temppelien raunioille, Kwai joen sillalle, Roomaan, Venetsiaan ja Firenzeen. Minulle näiden retkielämysten tuottaminen oli tehtävistä rakkainta ja sain myös erittäin positiivista palautetta. Opastyön rikkaus ja lopulta varjopuoli kuitenkin on jatkuva muuttaminen maasta ja työyhteisöstä toiseen. Halusin asettua yhteen paikkaan ja jatkaa Kulttuurialan opiskelua.
​
​
​
​
​
​
​
​
​
​
​
​
​
​
​
​
​
​
​
​
​
​
​
​
​
​
​
​
​
​
​
​
​
​
​
​
​
​
​
Talvi
2007 Matkaopas, Pattaya ja Koh Samui, Thaimaa
2008 Kohdepäällikkö, Rayong, Thaimaa
2009 Matkaopas, Bangkok, Thaimaa sekä Kiertomatkaopas matkoilla Siem Reap - Phnom Phen, Kambodža
2010 Matkaopas, Hua Hin, Thaimaa sekä Kiertomatkaopas matkoilla Siem Reap - Phnom Phen, Kambodža
Kesä
2008 Matkaopas Cattolica, Italia ja Hania, Kreikka
2009 Kiertomatkaopas matkoilla Hong Kong - Guilin - Chongqing - Shanghai, Kiina
2010 Kohdepäällikkö, Peking, Kiina









