top of page

INTERNATIONAL PIONEERS SCHOOL 2014 - 2017

Kokopäivätoiminen Kuvataiteen opettaja. 

 

International Pioneers School Thaimaan Bangkokissa noudattaa Britannian opetussuunnitelmaa (British National Curriculum) ja järjestää lukiotason kansainvälisiä Cambrigde IGCSE ja AS/A tason kokeita. Kansainvälinen koulu tarjoaa englanninkielistä opetusta päiväkodista lukion 13 luokkaan saakka.

Opetin pääasiassa Keystage 2 koululuokkia, eli toisesta viidenteen luokkaan. Tehtäviini kuului 24 viikoittaisen opetustunnin lisäksi omien opetussuunnitelimien ja tuntisuunnitelmien sekä kokeiden ja taidekasvatus materiaalien valmistaminen sekä materiaaleista ja muista resurrseista huolehtiminen. Keskiviikkoisin opetin koulun jälkeen valinnaista pienopetusryhmää. Jaksoja kouluvuodessa oli kolme päättyen koeviikkoon ja arviointiin. 

 

Kuuluin taito-ja taideaineiden komiteaan jossa mm. kehitimme uuden arviointimenettelyn kuvataiteeseen. Lisäksi minulla oli useita valvonta tehtäviä ja kaksi kertaa kuukaudessa kokoontuva taide- ja askartelukerho Keystage 2 ja 3 oppilaille (luokat 5 - 9). Koulumme järjestää vuosittain useita tapahtumia joihin toteutimme järjestelyjä ja koristeluja. Näihin projekteihin pyrin myös aina osallistamaan oppilaitani. 

 

Kansainvälisen koulun monikulttuuriset oppilasryhmät, työyhteisö sekä englanti työkielenä ovat kehittäneet laaja-alaisesti niin elämän- kuin opetustaitoja. Opetussuunnitelmien laatiminen ja soveltaminen Brittiläisestä koulumme sekä oppilaiden tarpeita vastaavaksi.

 
http://www.ips.ac.th/

© 2023 by Name of Site. Proudly created with Wix.com

bottom of page