Aimokoulu Hämeenlinnassa tarjoaa lasten ja nuorten visuaalisten taiteiden perusopetusta kuvataiteen ja käsityötaiteen alueilla. Opintopolkuja riittää aina esikoululaisista täysi-ikäisyyteen asti. Peruspetusryhmät kokoontuvat iltaisin. Lisäksi koulu järjestää mm. näyttelyitä, leirejä ja työpajoja.
Opiskellessani Ohjaustoiminnan Artenomiksi suoritin Aimokoulussa työharjoittelun syksyllä 2006 minkä jälkeen jatkoin osa-aikaisena tuntiopettajana ja sijaisuuksia tehden. Päättötyö projektini Artenomin opinnoissa oli draamatyöpaja, elämysseikkailu Aimo koulun taidenäyttelyyn Hämeenlinnan taidemuseolle.
Aimokoulu oli minulle opettaja opetustyössä. Lämminhenkinen ja osaava tiimi sekä motivoituneet oppilaat antoivat upean tilaisuuden kehittää osaamistaan ja seurata kokeneempien työskentelyä. Sain runsaasti vapauksia kokeilla ja suunnitella opetuskokonaisuuksia. Osallistuin lisäksi Aimokoulun työpajatoimintaan Hämeen linnan keskiaika markkinoilla sekä toimin kesäleirin ohjaajana.